Halusimme tänä vuonna muistaa meidän valmentajia erityisellä joulutervehdyksellä.
Samalla, kun valmentaminen on ryhmien tavoitteellista johtamista osaamisen kasvattamiseksi, se on myös yksilön vahvuuksien tunnistamista ja ohjausta. Innostus, sitouminen ja oikeanlainen palautteenanto kulkevat rinnan. Valmentajan rooli vaihtelee toisinaan esikuvasta mentoriin ja samassa ryhmässä voi harjoitella eri ikäisiä erilaisin taidoin. Valmentajan tyylin ja painotuksen on kannettava niidenkin hetkien yli, kun tarkkaavaisuus herpaantuu, jokin harjoitus ei edisty ja levottomuus korvaa keskittymisen. Valmentajalle valmennettavan onnistuminen ylittää kokemuksena usein oman onnistumisen.
Meidän valmentajat ovat kokeneita ja osaavia niin valmennuksessa kuin tässä lajissa. Vastuuvalmentajat ovat kouluttaneet rinnallaan uusia valmentajia kaikissa ryhmissä. Kuluneiden vuosien poikkeukselliset globaalisti urheilutoimintaan vaikuttaneet olosuhteet ovat haastaneet valmennuksen mukautumaan monin tavoin. Harjoittelumahdollisuuksien palauduttua normaalitilaan tämän syyskauden aikana, seuramme valmennus tarjosi erilaisia lisätreenejä jäsenistömme taipumusten mukaan.
Kiitos valmentajat, että autatte meitä eteenpäin ja olette meitä varten – mahdollistamassa tämän harrastuksen!